Oct Nov Dec

Marras-joulukuussa Tampereella. Märässä asfaltissa näin kasvoni ja pelästyin, enkö ollutkaan enää se sama? Kaikki oli vanhaa, tuttua muttei turvallista. Hanakasti pidin kiinni rystyset valkoisina enkä tahtonut uskoa uniani. Ei kuolema kerro etukäteen. Aikatauluja seuraamalla pysyy tahdissa mukana muttei auta hukkuvaa. Pelastusrenkaana liikennevalot, sokaisevat ja ajavat hulluuteen.

Mustavalkoisuus hämmentää. Ovatko asiat niin selkeitä että kerrankin ymmärrän ne? Oliko uneni eilisessä totta ja sainko siitä elämäniloa? Suolaa ruokaani jota nuolla nälissään kämmenen syrjältä kun ei muutakaan ole? Saavuttamaton totuus kiusaa, vaivaa ja pakottaa niskassani. Kohtasin jotain sykähdyttävää mutta tajusin etten tunne mitään. Olenko kuollut?

Manti

Tämä kaveri sai muuten uuden kodin Turusta!

Emmin Polka Dot-mekko. Kuva otettu Emmin kameralla marraskuussa.

Wien

Ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautui Itävaltaan, tarkemmin ottaen Wieniin. 

Tässä osa kuvasaldosta. Lisäilen myöhemmin lisää..

Mää

Tässä olen minä itse.

Ja täällä on mun Emmille tekemä mekko!

Laitan mekosta kuvan tännekin jahka kerkiän. Mekko on näyttötyö (asiakaslähtöinen valmistus), jossa Emmi sai suunnitella yhteistyössä mun kanssa just semmosen mekon minkä halusi.

Oon aika tyytyväinen itseeni. :)

Apple and the tree

Tsekkaa Emmin blogi!

http://coloryourstylee.blogspot.com/

Deep Cold

 

Olin matkoilla. Toivoin ajautuvani vieraalle maalle, vieraisiin ajatuksiin. Kaipasin hengittämistä. Happi tuntui hyvältä ajatukselta keuhkoissa. Ajatuksissani oli pyörinyt jo hetken aikaa muutos, sen kaipuu ja tarve. Tunne poltteli vatsassa samalla kun aloitin matkani.

 

Havahduin moottoritiellä vanhoihin tunteisiin. Ne kirvelivät silmäkulmissa ja polttivat vatsaani. Tajusin olevani se sama mikä aina ennenkin enkä ollut oppinut mitään. En uskaltanut puhua, muuten asia tulisi todeksi. Olin hlijaa ja kärvistelin myrkyissäni.

 

En kai koskaan opi. Nyt olen iloinen siitä ettei tarvitsekaan. Ei tässä hetkessä. Pelko takaraivossa kuiskii, nyt kun se sanoin, se taas tulee. Olen taas rakentanut linnoja ja muureja, kuvittelen olevani niiden sisällä. Todellisuudessa olen niiden ulkopuolella takomassa rautaista porttia itsetuntoni rippeillä.

 

Tarve ajatella asiaa kalvaa arkeani. Antaisit jo olla, niin voisi minulle sanoa. Todellisuuteni juoksee kuitenkin pakoon ja toivoo kuolleita asioita. Menneitä, harmaita. Kadotettuja muttei unohdettuja. Tunnettuja muttei tuntevia. Eilisiä. Niitä salattuja sanoja, joita vain yö antaa meidän kuulla.

 

Ahdistus mielettömyyden myrskyssä hakkaa päätäni rantakallioon. Veri valuu sateen alla järveen ja kaikki kastuu. Olen tajuissani. Ehkä liiankin. Kipu lamaannuttaa, en kykene liikkumaan. Haukon vaivalloisesti happea ja näen sieluni silmin itseni kivikossa.

Olemme perillä. Vapautuneisuus valtaa mieleni. Olen avoin ja vastaanottavainen. Haluan monia asioita ja löydän hienoja koristeita. Koristelen itseäni, jotta tuntisin olevani jotain, mistä minut tunnistaa, millä voin markkinoida itseäni ihmissuhteiden markkinoilla. Tässä olen, tämä on brändini.

 

Kohtaan kasvosi tuulessa. Muistan miltä näytit hämärässä illassa, auringon paisteessa ja sateessa, jota rakastit niin paljon enemmän kuin minua. Seuraan katseellani kulkuasi, sivuprofiilisi on yhtä kumara kuin aina ennenkin, puheesi hieman matalampi. Katselen sinua, tanssin ympärilläsi salaa, verhojen varjossa.

Odotan aamua. Sarastusta verhojen takaa. Kaipaan heräämistä.

Wild and free

 Vapaus asteli portista uteliaana, valppaana ja valmiina elämään. Kateus katseli vierestä ja käänsi veistä kyljessään purppurainen martyyriuden viitta yllään. Salamat välkkyivät, sade kasteli viitan helmat. Heiluvana onnena asteli itseään pidemmässä maastossa pieni hymynaama.

 Nenä ilmassa, katse luomissa. Olen onnellinen ja luvallinen tekemään salattuja asioita. Yksin en ole, sen huomaan vaikken näe. Aistit toimivat, ne ovat minun omani.

Katselen huomista. Se on aina yhtä jännittävää, ihan tärisen pelon sekaisissa tunteissani huomista kohdatessa. Yö varjelee, se laittaa viltin päälleni enkä palele. Huomenna taas tärisen ylihuomisen edessä.

 Elämä on taistelua, nahistelua, voittoja ja häviöitä. Tartun kiinni elämään, siskooni ja äitiini ja annan kaiken tunteeni tulla ulos sellaisenaan kuin se on. Totuus teoissa, ei sanoissa. En pelkää, olen tulessa!

Rauhallisuus on valttia metsäretkellä. Ajattelen usein mökkipäiviä, rauhaisia ja mukavia hyvässä seurassa. Toivottavasti niitä on vielä edessä!

Nämä ovat minun maani!

Taidan olla kotona?

Elotonkuu

 Sillanpieli, Pihlajavesi

Laitoin koukkuun syötin. Odotin ja odotin. Katselin odotellessani ympärilleni. "Huomenna.", päätin. Olin hautonut asiaa pitkään. Nyt tiesin päätökseni jälkeen häämöttävän valon tunnelin päässä. Matkalla voin tarkastella tunnelia, uurteita, jälkiä. Ne kaikki ovat osa minua.

 Kivilampi, Suomenniemi

Sorsat uivat kohti ja piippasivat. Piip, piip. Aina vain lähemmäs ja lähemmäs ne uivat, kuin turvaa hakien. Ontot piiput tähdättyinä toisilla rannoilla. Olivat turvassa. Kädestä syövät kuolevat ensimmäisinä.

 Paskorimppi, Pihlajavesi

Alhaalta ylöspäin on vaikea hahmottaa mitä tapahtui ensin. Havahduin olevaisuuteeni, sen katoavaisuuteen ja pysyvyyteen ilman muutoksia. Olin suolla. Runko lahonneena kosteikossa, toinen kuivalla maalla kuolleena. Maistoin marjaa, niin katkeran suloista ja kuulin vihellyksen.

Paskorimppi, Pihlajavesi

Katselin aavaa, heinää mattona. Ei ääntäkään. Istahdin mättäälle ja näin luurangon. Se oli muistoni eilisestä. Kaatosateen jäljiltä jälkiä ihollani. Kuivunut sade, suolaista haavoille. Ansaitsin opetuksen.

Not too many puppies

Pikkutuntien jälkeen, jo valmiiksi väsyneenä, raotin silmiäni. Peti märkänä. Uuden aallon vuoro, tuleva hajottamaan, rakentamaan, kysymättä lupaa. Sanomatta sanakaan annoin sen ottaa vallan. Uskoin huomiseen, sen voimaan ja valoon enkä pelännyt.

Valtaisaa läähätystä, hyiseen mereen kaipasin. Saavuttamaton onni oven takana, ei antanut rauhaa. Ei unta, muutama kuva. Ahdistus, ilo. Keskellä aavikkoa tiesin olevani eksyksissä, leili tyhjänä. Saamattomuus, turhuus ja laiskuus ystävinäni. Pääni ympärillä vanne, vaativa, puristava. Kuin uneni eilen.

Seikkailuni merellä tiesivät kaikki. Kantakapakassa tapeltiin siitä, kenen tarina oli tosi. Annoin olla, en tarvinnut sitä enää. Vaihdoin alaa. Kaikki ohi, kaikki edessä. 

Seuraava aamu ei antanut vastausta, se piti löytää itse.

Für Immer

Joonas Koto / Omnium Gatherum

Lihaa edessä tonneittain. Ajatuksissa vain muutama kymmenen kiloa. Saatoin vuodattaa ajatuksia taas liikaa koska kaikki tuli läpi. Tuntui pohja ja katto, kaikki sitä täynnä. Reuna ylittyi mutten päässyt ulos. Käsi hiekassa mietin missä voisinkaan olla mutten tiennyt miten voisin, kun en saanut, en päässyt. Jäin vain, nallina. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Ozzy Osbourne

Todellisuus repi silmät päästäni. Näin hakaneuloja ja toivoin ne kynsien alle, ajattelin pahaa mutta kiitos että olin hiljaa. Tutulla tavalla ilmaisin että kaipaan, olen ollut hiljaa ja välillä sanonut tahattomasti liikaa, silloin kun tulee yli. Odotin ja odotin ja silti unohdin. Kykenin hengittämään vasta myöhemmin.

Doro Pesch

Voimakkain. Vahvin. Isku rintakehään satoja kertoja kolmen päivän aikana ja vain yksi niistä haavoitti, sai vereni virtaamaan. Mielessäni se valui nurmelle, asvaltille, suikulähteeseen ja huusin tuskasta suupieleni auki. Todellisuudessa se virtasi suonissani kiivaammin kuin moneen moneen kuukauteen. Pauke rintakehässä oli yhtä kova kuin yhdeksän aikaan illalla lähes kaksoisolennon edessä, samalla alueella ja silti valovuosien päässä.

Judas Priest

Hämmästyin, itkin ilosta. Olin juuri lukenut ne rivit loppuun ja mietin miksi juuri tuollainen repii kurkkua. Aina. Samat muodot, ilmeet ja ominaisuudet. Tiedän mitä haluan mutten miksi.

Joonas Koto / Omnium Gatherum 

Joonas Koto / Omnium Gatherum 

Ozzy

Start

On outoa ettei idea syntynyt aiemmin, ettei vannoutunut bloggaaja sisälläni keksinyt blogata tästäkin aiheesta. Keskustelut aiheesta alkavat mutta eivät pääty. Analysointia, suunnittelua, sommittelua, tuuria. Kuitenkin eniten räpsimistä aiheista, paikoista ja ihmisistä jotka kiinnostavat.


Paljon henkilökohtaista, joukossa toisten omaa. Lupaan kirjoittaa jokaisesta jotain, ehkä fiiliksen jota haluan välittää, ehkä todennäköisimmin jotain surrealistista ajatusvirtaa.

16.5.2011 Savua ja vettä

Keskellä oli mies, liekit ja savua. En sanonut sanakaan, käsi ei saanut täristä. 

Makasin hiljaa ja valvoin.