Vapaus asteli portista uteliaana, valppaana ja valmiina elämään. Kateus katseli vierestä ja käänsi veistä kyljessään purppurainen martyyriuden viitta yllään. Salamat välkkyivät, sade kasteli viitan helmat. Heiluvana onnena asteli itseään pidemmässä maastossa pieni hymynaama.
Nenä ilmassa, katse luomissa. Olen onnellinen ja luvallinen tekemään salattuja asioita. Yksin en ole, sen huomaan vaikken näe. Aistit toimivat, ne ovat minun omani.
Katselen huomista. Se on aina yhtä jännittävää, ihan tärisen pelon sekaisissa tunteissani huomista kohdatessa. Yö varjelee, se laittaa viltin päälleni enkä palele. Huomenna taas tärisen ylihuomisen edessä.
Elämä on taistelua, nahistelua, voittoja ja häviöitä. Tartun kiinni elämään, siskooni ja äitiini ja annan kaiken tunteeni tulla ulos sellaisenaan kuin se on. Totuus teoissa, ei sanoissa. En pelkää, olen tulessa!
Rauhallisuus on valttia metsäretkellä. Ajattelen usein mökkipäiviä, rauhaisia ja mukavia hyvässä seurassa. Toivottavasti niitä on vielä edessä!
Nämä ovat minun maani!
Taidan olla kotona?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti