Elotonkuu

 Sillanpieli, Pihlajavesi

Laitoin koukkuun syötin. Odotin ja odotin. Katselin odotellessani ympärilleni. "Huomenna.", päätin. Olin hautonut asiaa pitkään. Nyt tiesin päätökseni jälkeen häämöttävän valon tunnelin päässä. Matkalla voin tarkastella tunnelia, uurteita, jälkiä. Ne kaikki ovat osa minua.

 Kivilampi, Suomenniemi

Sorsat uivat kohti ja piippasivat. Piip, piip. Aina vain lähemmäs ja lähemmäs ne uivat, kuin turvaa hakien. Ontot piiput tähdättyinä toisilla rannoilla. Olivat turvassa. Kädestä syövät kuolevat ensimmäisinä.

 Paskorimppi, Pihlajavesi

Alhaalta ylöspäin on vaikea hahmottaa mitä tapahtui ensin. Havahduin olevaisuuteeni, sen katoavaisuuteen ja pysyvyyteen ilman muutoksia. Olin suolla. Runko lahonneena kosteikossa, toinen kuivalla maalla kuolleena. Maistoin marjaa, niin katkeran suloista ja kuulin vihellyksen.

Paskorimppi, Pihlajavesi

Katselin aavaa, heinää mattona. Ei ääntäkään. Istahdin mättäälle ja näin luurangon. Se oli muistoni eilisestä. Kaatosateen jäljiltä jälkiä ihollani. Kuivunut sade, suolaista haavoille. Ansaitsin opetuksen.

Not too many puppies

Pikkutuntien jälkeen, jo valmiiksi väsyneenä, raotin silmiäni. Peti märkänä. Uuden aallon vuoro, tuleva hajottamaan, rakentamaan, kysymättä lupaa. Sanomatta sanakaan annoin sen ottaa vallan. Uskoin huomiseen, sen voimaan ja valoon enkä pelännyt.

Valtaisaa läähätystä, hyiseen mereen kaipasin. Saavuttamaton onni oven takana, ei antanut rauhaa. Ei unta, muutama kuva. Ahdistus, ilo. Keskellä aavikkoa tiesin olevani eksyksissä, leili tyhjänä. Saamattomuus, turhuus ja laiskuus ystävinäni. Pääni ympärillä vanne, vaativa, puristava. Kuin uneni eilen.

Seikkailuni merellä tiesivät kaikki. Kantakapakassa tapeltiin siitä, kenen tarina oli tosi. Annoin olla, en tarvinnut sitä enää. Vaihdoin alaa. Kaikki ohi, kaikki edessä. 

Seuraava aamu ei antanut vastausta, se piti löytää itse.

Für Immer

Joonas Koto / Omnium Gatherum

Lihaa edessä tonneittain. Ajatuksissa vain muutama kymmenen kiloa. Saatoin vuodattaa ajatuksia taas liikaa koska kaikki tuli läpi. Tuntui pohja ja katto, kaikki sitä täynnä. Reuna ylittyi mutten päässyt ulos. Käsi hiekassa mietin missä voisinkaan olla mutten tiennyt miten voisin, kun en saanut, en päässyt. Jäin vain, nallina. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Ozzy Osbourne

Todellisuus repi silmät päästäni. Näin hakaneuloja ja toivoin ne kynsien alle, ajattelin pahaa mutta kiitos että olin hiljaa. Tutulla tavalla ilmaisin että kaipaan, olen ollut hiljaa ja välillä sanonut tahattomasti liikaa, silloin kun tulee yli. Odotin ja odotin ja silti unohdin. Kykenin hengittämään vasta myöhemmin.

Doro Pesch

Voimakkain. Vahvin. Isku rintakehään satoja kertoja kolmen päivän aikana ja vain yksi niistä haavoitti, sai vereni virtaamaan. Mielessäni se valui nurmelle, asvaltille, suikulähteeseen ja huusin tuskasta suupieleni auki. Todellisuudessa se virtasi suonissani kiivaammin kuin moneen moneen kuukauteen. Pauke rintakehässä oli yhtä kova kuin yhdeksän aikaan illalla lähes kaksoisolennon edessä, samalla alueella ja silti valovuosien päässä.

Judas Priest

Hämmästyin, itkin ilosta. Olin juuri lukenut ne rivit loppuun ja mietin miksi juuri tuollainen repii kurkkua. Aina. Samat muodot, ilmeet ja ominaisuudet. Tiedän mitä haluan mutten miksi.

Joonas Koto / Omnium Gatherum 

Joonas Koto / Omnium Gatherum 

Ozzy

Start

On outoa ettei idea syntynyt aiemmin, ettei vannoutunut bloggaaja sisälläni keksinyt blogata tästäkin aiheesta. Keskustelut aiheesta alkavat mutta eivät pääty. Analysointia, suunnittelua, sommittelua, tuuria. Kuitenkin eniten räpsimistä aiheista, paikoista ja ihmisistä jotka kiinnostavat.


Paljon henkilökohtaista, joukossa toisten omaa. Lupaan kirjoittaa jokaisesta jotain, ehkä fiiliksen jota haluan välittää, ehkä todennäköisimmin jotain surrealistista ajatusvirtaa.

16.5.2011 Savua ja vettä

Keskellä oli mies, liekit ja savua. En sanonut sanakaan, käsi ei saanut täristä. 

Makasin hiljaa ja valvoin.