Pikkutuntien jälkeen, jo valmiiksi väsyneenä, raotin silmiäni. Peti märkänä. Uuden aallon vuoro, tuleva hajottamaan, rakentamaan, kysymättä lupaa. Sanomatta sanakaan annoin sen ottaa vallan. Uskoin huomiseen, sen voimaan ja valoon enkä pelännyt.
Valtaisaa läähätystä, hyiseen mereen kaipasin. Saavuttamaton onni oven takana, ei antanut rauhaa. Ei unta, muutama kuva. Ahdistus, ilo. Keskellä aavikkoa tiesin olevani eksyksissä, leili tyhjänä. Saamattomuus, turhuus ja laiskuus ystävinäni. Pääni ympärillä vanne, vaativa, puristava. Kuin uneni eilen.
Seikkailuni merellä tiesivät kaikki. Kantakapakassa tapeltiin siitä, kenen tarina oli tosi. Annoin olla, en tarvinnut sitä enää. Vaihdoin alaa. Kaikki ohi, kaikki edessä.
Seuraava aamu ei antanut vastausta, se piti löytää itse.
